Ohjaajalegenda Renny Harlinin ensimmäinen ohjaustyö Suomessa sitten 80-luvun
Suomen kautta aikojen menestynein elokuvaohjaaja Renny Harlin ohjasi Original Long Drinkin uutuustuotteen mainoselokuvan. Vuodesta 1984 Hollywoodissa työskennellyt Harlin tunnetaan mm. kansainvälisistä menestyselokuvistaan Cliffhanger – kuilun partaalla, Die Hard 2 – vain kuolleen ruumini yli ja Deep Blue Sea.
-Kun aloitin elokuvien tekemisen 1980-luvulla, oli täysin mahdoton ajatus, että suomalainen voisi ohjata elokuvia Hollywoodissa. Onnistuin ehkä juuri siksi, etten tajunnut miten mahdotonta se oli. Lähdin vain tekemään sen enempää edes ajattelematta epäonnistumista – olihan se vähän hullua näin jälkeenpäin ajateltuna, Renny Harlin kertoo.
Long Shot -lanseerausfilmi on Harlinin näkemys klassikkojuoman matkasta vuodesta 1952 tähän päivään
Long Shot -nimeä kantava mainoselokuva on Harlinin tulkinta Original Long Drinkin tarinasta Helsingin olympialaisista tähän päivään. Mainoselokuvassa on yhtymäkohtia myös Harlinin omaan henkilöhistoriaan. Filmi on kuvattu Helsingissä joulukuussa 2019 ja se on Harlinin ensimmäinen ohjaustyö Suomessa 1980-luvun alun jälkeen. Mainosfilmin kertojaäänenä toimii Harlin itse.
-Halusimme nimenomaan Renny Harlinin ohjaamaan Long Shotin mainoselokuvan. Rennyn ura ja tarina on esimerkki siitä, että epätodennäköisetkin unelmat voivat toteutua, jos niiden eteen valmis tekemään töitä, Hartwallin markkinointipäällikkö Eeva Ignatius kertoo.