Löytyisikö ikää?
Aito lonkero nautitaan kylmänä. Ja täysi-ikäisenä. Olethan vähintään 18-vuotias?
Maailma kaipaa hauskuutta ja hauskuus onkin Harmaan Rinteen tärkein tehtävä. Tehdään Suomen suurimmasta after skistä Rukalla ilon juhla kaikille!
Me festivaalijärjestäjänä haluamme pitää huolen siitä, että jokaisella on turvallista juhlia Harmaassa Rinteessä. Pidetään huolta itsestämme sekä toisistamme ja kunnioitetaan jokaista.
Harmaa Rinne juhlitaan Rukalla, Kuusamon ainutlaatuisissa maisemissa. Suomen suurimman after skin tekemiseen kutsutaan mukaan myös Kuusamon alueen toimijat ja juhlimaan paikalliset ihmiset.
Nämä arvot ohjaavat Harmaan Rinteen tekemistä ja näkyvät konkreettisina tekoina after skissa. Järjestäjän lisäksi arvot ovat myös muistutus yleisölle toivotusta festivaalikäyttäytymisestä.
Harmaa Rinne on syrjinnästä vapaa tapahtuma. Emme hyväksy minkäänlaista häirintää esimerkiksi sukupuolen, etnisen taustan, ihonvärin tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Mikäli kohtaat Harmaa Rinne after skissa ahdistavaa tai muuten epäsopivaa tai häiritsevää käytöstä, kerrothan siitä heti järjestyksenvalvojalle tai muulle henkilökunnalle.
Tapahtumassa työskentelee häirintäyhdyshenkilö Annakaisa Anttila, jonka tavoittaa tapahtuma-aikana puhelimitse ja viestillä numerosta 040 846 7554 tai anonyymin lomakkeen avulla.
Kaikki häirintäyhdyshenkilölle ohjautuvat kontaktit käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti ja halutessa myös anonyymisti.
Perjantaina 28.3. klo 16.30–00.00 (Keikat klo 17.00–23.45)
Lauantaina 29.3. klo 16.30–00.00 (Keikat klo 17.00–23.45)
Harmaa Rinne after skin ohjelma käynnistyy Rukan Hiihtostadionilla klo 17, jota ennen ehtii viettää päivän rinteissä laskien. Kun ohjelma tapahtuma-alueella päättyy, on aika siirtyä jatkoille Rukan kylään.
Festivaalin infopuhelin on toiminnassa keskiviikkona, torstaina ja sunnuntaina klo 10–17 ja perjantaina ja lauantaina 10–00. Festivaalin infopuhelinnumero on 044 5566 300.
Rukalle on helppo saapua julkisilla kulkuneuvoilla ja suosittelemmekin, että saavut alueelle hyödyntäen vähäpäästöisiä liikkumisen muotoja. Maata pitkin matkaamalla Rukalle pääsee ensin junalla Ouluun, Rovaniemelle tai Kemijärvelle, josta matkaa jatketaan bussiyhteydellä tai omalla autolla Kuusamoon ja lopulta Rukalle.
Omalla autolla matkustaessa suosithan kimppakyytejä.
Katso junaliikenteen aikataulut VR:n verkkosivuilta.
Rukalle on myös mahdollista saapua lentäen ja esimerkiksi Finnair lentää Helsingistä Kuusamoon ympäri vuoden. Lentoaika on reilu tunti ja talvella on tarjolla useampia päivittäisiä lentoja.
Lue lisää Rukalle saapumisesta Ruka.fi-sivuilta.
Harmaa Rinne järjestetään Rukan Hiihtostadionilla, joka sijaitsee Rukan hiihtokeskuksessa. Rukan kylästä matkaa Hiihtostadionille on alle 500 metriä.
Autolle parkkipaikkoja ei ole tarjolla suoraan Hiihtostadionin festivaalialueen vieressä, mutta Rukan kylässä on maksullinen lämmitetty parkkihalli.
Festivaalille on kolme sisäänkäyntiä: Rukan kylästä saapuva pääsisäänkäynti, Rinnesisäänkäynti ja Rukatontun sisäänkäynti. Rinnesisäänkäynti sijaitsee Talvijärven rinteessä ja mahdollistaa sen, että festivaaliyleisö voi laskea suoraan festivaalialueen tuntumaan, josta löytyy myös suksi- ja lautaparkki.
Huom! Festivaalin sisäänkäynneillä ei ole rannekkeenvaihtoa tai porttilipunmyyntiä vaan porteista kulku edellyttää, että ranneke on vaihdettu ennakkoon joko Rukan kylän rannekkeenvaihtopisteellä tai Kuusamon Prisman ennakkorannekkeenvaihtopisteellä.
Kaikki liput vaihdetaan rannekkeisiin Rukan kylän rannekkeenvaihtopisteellä tai Kuusamon Prisman ennakkorannekkeenvaihtopisteellä. Huomioithan, että festivaalin sisäänkäynnillä ei ole rannekkeenvaihtoa tai porttilipunmyyntiä vaan porteista kulku edellyttää, että ranneke on vaihdettu ennakkoon. Molemmilla rannekkeenvaihtopisteillä voi myös ostaa lippuja tai upgradeta 1 pv lipun 2 pv lippuun 40 € hintaan.
Rannekkeenvaihto Rukan kylällä
Rukan kylän rannekkeenvaihtopiste sijaitsee Rukapalveluiden aulassa, osoitteessa Rukankyläntie 13. Rukapalveluiden rannekkeenvaihtopisteeltä on matkaa Harmaan Rinteen sisäänkäynnille noin 200 metriä.
Rukan kylän rannekkeenvaihdon aukioloajat:
Torstai 27.3. klo 12–18
Perjantai 28.3. klo 12–22
Lauantai 29.3. klo 12–22
Rannekkeenvaihto Kuusamon Prismassa
Harmaan Rinteen liput voi vaihtaa rannekkeisiin myös Kuusamon Prisman aulassa:
Torstai 27.3. klo 15–19
Kaikki lipputyypit vaihdetaan vaihdetaan rannekkeisiin, joilla on rajaton kulku festivaalialueelta sisään ja ulos. Rannekkeet ovat henkilökohtaisia, ja ne kiinnitetään noudon yhteydessä. Rannekkeita ei voi noutaa muille kuin itselle. Samaa ranneketta ei voi käyttää useampi henkilö. Lippuun tulostunutta asiakkaan nimeä ei tarkisteta rannekkeenvaihdon yhteydessä. Varauduthan todistamaan täysi-ikäisyytesi rannekkeenvaihdossa.
Alueella ei ole narikkaa. Turvallisuus-kohdassa on listattu esineet, joiden tuominen alueelle ei ole sallittua.
Festivaalin aikana löytötavaroita voi tiedustella järjestyksenvalvojilta sekä puhelimitse/viestitse festivaalin infonumerosta. Sunnuntaina 30.3. löytötavarat toimitetaan Ruka-infoon, jossa löytötavaroita säilytetään 6.4. asti. Tämän jälkeen arvotavarat toimitetaan Kuusamon poliisille. Tarkista Ruka-infon aukioloajat täältä.
Harmaan Rinteen tapahtuma-alueella käy ainoastaan korttimaksu. Maksuvälineenä käyvät useimmat pankki- ja luottokortit sekä lähimäksuvälineenä toimivat mobiilimaksamisen vaihtoehdot. Luopumalla käteisen käytöstä tapahtuma-alueella pyrimme vähentämään jonoja ja nopeuttamaan palveluiden toimivuutta.
Tapahtuma-alueella kuvaaminen on sallittu. Alueelle saa tuoda järjestelmäkameran, jolla saa kuvata henkilökohtaiseen käyttöön, mutta keikkojen videointi ja äänitys ei ole sallittua. Keikkojen valokuvauksen suhteen saattaa olla poikkeuksia ja järjestyksenvalvojilla on oikeus kieltää valokuvaus kyseisissä tilanteissa. Dronen käyttö on kielletty festivaalialueella.
Alueella liikkuu video- ja valokuvaajia, jotka kuvaavat materiaalia Harmaan Rinteen ja yhteistyökumppani Original Long Drinkin markkinointikäyttöön.
Rinnesisäänkäynnin luona on suksi- ja lautaparkki, jonne sukset ja laudat jätetään festarialueelle mentäessä. Huom! Suksia ja lautoja ei saa tuoda alueelle, ne kädessä ei saa kulkea alueella eikä suksia saa pitää jalassa alueella. Suksiparkki ei ole vartioitu, eli suksien ja lautojen jättäminen parkkiin tapahtuu omalla vastuulla.
Kaikille Harmaaseen Rinteeseen tulijoille tehdään porteilla turvatarkastus turvallisen tapahtuman varmistamiseksi. Alla on listattuna esineet ja asiat joita et voi tuoda alueelle. Muissa tapauksissa järjestyksenvalvoja tekee porteilla lopullisen päätöksen siitä, saako jonkin esineen tuoda alueelle. Varauduthan esittämään laukkusi sisällön järjestyksenvalvojalle turvatarkastuksessa saapuessasi alueelle. Mikäli tarvitset mukaasi tarvikkeita, joiden turvatarkastamisen suhteen olet epävarma, ole asiasta etukäteen yhteydessä sähköpostitse: info@sunbornlive.fi
Harmaa Rinne after skihin ei ole luvallista ottaa mukaan:
Listaus saattaa muuttua esimerkiksi turvallisuusmääräysten muuttuessa. Huomioithan, että alueella ei ole tavaranarikkaa.
Yleisön käsien päällä ”surffaaminen”, eli crowd surfing on turvallisuussyistä kielletty.
Tapahtuma-alueella on ensiapupiste, joka sijaitsee alueen keskellä Hiihtostadionin huoltorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Ensiavusta vastaa Acuutti Apu, joka on terveydenhuollon ammattilaisista koostuva yhdistys.
Skibus kulkee Rukan kylältä Itä-Rukan ja Länsi-Rukan suuntiin lähes koko päivän ajan.
Päiväsaikaan kulkeva Skibus-liikenne on ilmaista voimassa olevaa hissilippua näyttämällä ja ilman hissilippua 5 € per matka. Päiväliikenteen pysäkkikohtaiset ohitusajat voit tarkistaa Rukan sivuilta.
Yöliikenne Skibussissa on ilmaista Harmaa Rinne festivaalirannekkeen kanssa. Ilman festivaaliranneketta hinta on 5 € per matka. Iltaliikenteen pysäkkikohtaiset ohitusajat löydät Skibus-yöliikenteen aikatauluista.
Linja 1: Rukan kylä – Itä-Ruka – Rukan kylä
Lähtöajat Rukan kylästä: 19:45, 20:45, 22:45, 23:45, 00:45, 01:45, 02:45
Lähtöajat Ruka Valleysta: 20:00, 21:00, 23:00, 00:00, 01:00, 02:00, 3:00
Pysäkit: Rukan kylä – Royal Ruka – Rukajärventie – MastonAitio – Vuosselinrinne – Vuosseli – Ruka Valley – Vuosseli – Vuosselinrinne – MastonAitio – Rukajärventie – Royal Ruka – Rukan kylä
Linja 2: Rukan kylä – Länsi-Ruka – Rukan kylä
Lähtöajat Rukan kylästä 20:15, 21:15, 23:15, 00:15, 01:15, 02:15, 3:15
Pysäkit: Rukan kylä – Voimapolku – RukaTonttu – Talvijärventie – Ukkoherrantie 10 – Ukkoherrantie 18 – Rukan Salonki – Kesäjärventie – Tapiolanranta – Topinranta – Mikonranta – Sale Ruka – Saukkotie – Juhannuskallio – Rukan kylä
Maisemagondoli kulkee Ruka Villagen ja Ruka Valleyn väliä päivittäin klo 9.30–23.00.
Talvijärven rinteen ankkurihissi kulkee perjantaina 28.3. klo 9.30–21.00 ja lauantaina 29.3. klo 9.30-19.00. Talvijärven rinteen ankkurihissi on ainoa festivaalialueen läheisyydessä kulkeva hissi.
Festivaalirannekkeeseen ei sisälly Rukan hissilippua. Huomioithan, että rinteeseen ei ole pääsyä päihtyneenä. Hissihenkilökunta voi estää hissin käytön päihtymyksestä johtuen.
Kaikkien Rukan hissien ja rinteiden aukioloajat voit tarkistaa täältä.
Suomen suurimpaan after skihin kuuluu olennaisena osana etko- ja jatkobileet. Viime vuonna osa jatkobileistä myi loppuun jo ennakkoon. Jatkot eivät sisälly festivaalilippuun, vaan ne myydään erikseen.
Etkobileet järjestetään Zonessa torstaina 27.3. Harmaan Rinteen Viralliset Jatkobileet järjestetään 28.–29.3. Rukan kylän Zone-, Piste- ja Ihku-yökerhoissa sen jälkeen, kun ohjelma tapahtuma-alueella on päättynyt. Rukan Hiihtostadionin tapahtuma-alueelta on lyhyt kävelymatka Rukan kylälle ja jatkopaikkoihin.
HUOM! Benjamin on valitettavasti joutunut perumaan torstain keikkansa sairastapauksen vuoksi. Sen sijaan Harmaan Rinteen Virallisilla Etkoilla Zonessa nähdään Good boys ilmaiskeikalla! Keikka alkaa klo 22.30, sisäänpääsy 3 € narikan hinnalla.
Lippurahat Benjaminin keikkalipun ostaneille hyvitetään, voit hakea hyvitystä täältä.
ZONE: PIHLAJA // Harmaa Rinne Viralliset Jatkot
Osta liput: https://www.lippu.fi/artist/harmaarinne/
Ovet klo 22.00, showtime klo 00.30. Liput ennakkoon 25,00e Lippu.fi + ovelta 25,00e.
IHKU: JORE & ZPOPPA // Harmaa Rinne Viralliset Jatkot
Osta liput: https://www.lippu.fi/artist/harmaarinne/
Ovet klo 22.00, showtime klo 00.30. Koko talon bileliput ennakkoon 25,00e Lippu.fi sis. narikka 3,00e + ovelta oma kiintiö 28,00e sis. narikka. Livekeikan jälkeen koko talon bilelippu 15,00e sis. narikka 3,00e mikäli saapumishetkellä tilaa.
PISTE: EINI + DJ’s // Harmaa Rinne Viralliset Jatkot
Osta liput: https://www.lippu.fi/event/ravintola-piste-ravintola-piste-19363147/
Ovet klo 22.00, showtime klo 00.30 + DJ’t ennen ja jälkeen keikan. Liput ennakkoon 25,00e Lippu.fi / ovelta 28,00e.
ZONE: ARES // Harmaa Rinne Viralliset Jatkot
Osta liput: https://www.lippu.fi/artist/harmaarinne/
Ovet klo 22.00, showtime klo 00.30. Liput ennakkoon 25,00e Lippu.fi + ovelta 25,00e
IHKU: AVERAGEKIDLUKE // Harmaa Rinne Viralliset Jatkot
Osta liput: https://www.lippu.fi/artist/harmaarinne/
Ovet klo 22.00, showtime klo 00.30.Koko talon bileliput ennakkoon 25,00e Lippu.fi sis. narikka 3,00e + ovelta oma kiintiö 28,00e sis. narikka. Livekeikan jälkeen koko talon bilelippu 15,00e sis. narikka 3,00e mikäli saapumishetkellä tilaa.
PISTE: SARA SIIPOLA + Paha Vaanii DJ’s // Harmaa Rinne Viralliset Jatkot
Osta liput: https://www.lippu.fi/event/ravintola-piste-ravintola-piste-19363148/
Ovet klo 22.00, showtime klo 00.30 + DJ’t ennen ja jälkeen keikan. Liput ennakkoon 25,00e Lippu.fi / ovelta 28,00e
ZONE klo 13 Business City
PIZZERIA RUKA klo 12–15 Pedro Toscana & klo 11–16 (buffa 25 €)
MONOMESTA klo 13–15 Laura Vartio & Harvest
MONOMESTA klo 15–16 Nössö Nova
IHKU klo 13–15 Radio Suomipopin Karaoke-etkot
BASE klo 13–16 Dj Jese B2B Maria Vesander
PISTE klo 13–18 DJ Justin Case
Ruka on monipuolinen seikkailuloman kohde ympäri vuoden. Maaliskuun kimaltelevat keväthanget tarjoavat mahdollisuuden erilaisiin aktiviteetteihin aina laskettelusta moottorikelkkailun kautta husky-ajeluun. Valitse oma suosikkisi ja tee Harmaa Rinne - viikonlopustasi vuoden kokonaisvaltaisin elämys!
Lue lisää ja ihastu: www.ruka.fi
Harmaa Rinne after ski järjestetään Rukan Hiihtostadionilla. Festivaali järjestetään talvella ja ulkotilassa. Esteetön kulkureitti Hiihtostadionille on Talvijärventieltä Hiihtostadionintietä pitkin. Festivaalialueen portin läheisyyteen on mahdollista saapua invataksilla tai omalla kuljetuksella. Tarkka pysähtymispaikka esteettömille kuljetuksille ilmoitetaan myöhemmin samalla, kun tapahtuman kartta julkaistaan. Rukan kylästä ei ole suoraa esteetöntä kulkua Hiihtostadionille. Ainoa suora reitti Rukan kylästä Hiihtostadionille on rappusia ja mäkeä pitkin. Rappusten yhteydessä ei ole hissiyhteyttä.
Tapahtuma-alue on lumista esiintymislavojen ja palveluiden alueella, korkeuseroja näillä aluella ei ole. Huomioithan kuitenkin, että festivaalipäivien aikana lumenpintaan syntyy kulumista ja epätasaisuutta, joka voi vaikuttaa kulkemiseen alueella.
ORIGINAL GOLD VIP -alue sijaitsee rinteessä rinteen yläalueella. VIP-alueen lämmin sisätila sijaitsee kelohonkarakennuksessa, johon ei ole esteetöntä kulkua.
Tapahtuma-alueen ainoa esteetön wc löytyy Hiihtostadionin huoltorakennuksen yhteydessä. Kyseessä on sisä-wc, jonne kuljetaan loivan mäkisen tien ääreltä. Yleisön muilla wc-alueilla ei ole esteettömiä wc:tä johtuen siitä, ettei Suomessa ole talvikäyttöön tarkoitettuja esteettömiä tapahtumabajamajoja.
Henkilökohtainen avustaja pääsee mukaan veloituksetta festivaalille. Alueen mäkisyydestä ja talviolosuhteista johtuen suosittelemme saapumaan tapahtumaan avustajan seurassa. Avustaja saa oman festivaalirannekkeen rannekkeenvaihtopisteeltä saapumalla samaan aikaan lipun omaavan yleisön edustajan kanssa. Avustajan saapumisesta ei tarvitse ilmoittaa etukäteen.
Vastaamme mielellämme tarkentaviin kysymyksiin festivaalin saavutettavuudesta ja voit olla jo ennen lipun ostoa yhteydessä järjestäjään aiheesta osoitteessa: info@sunbornlive.fi
Harmaa Rinne järjestetään Rukan Hiihtostadionilla, joka sijaitsee Rukan hiihtokeskuksessa, 25 km Kuusamon keskustasta pohjoiseen. After ski järjestetään ulkoilmassa, joten varaudu säänmukaisella vaatetuksella.
Rukalla on runsaasti erilaisia majoitusvaihtoehtoja, joihin voit tutustua täällä. Majoituspaketteja, jotka sisältävät majoituksen, hissilipun sekä kahden päivän festivaalilipun on myynnissä Rukan verkkokaupassa.
Rukan alueella on myös runsaasti vuokramökkejä, joihin voi majoittua isommallakin kaveriporukalla. Mökkeihin voi tutustua esimerkiksi osoitteessa www.lomarengas.fi.
Ehdottomasti! Festivaalialue avautuu klo 16.
Todellakin, monot jalassa ja laskettelulasit otsalla bailaaminen kuuluu ehdottomasti after ski -bileisiin!
Harmaan Rinteen alue on kokonaan ulkotilaa Original Gold VIP -ravintolaa lukuunottamatta. Kannattaa siis varautua kerrospukeutumisella ja lämpimillä vaatteilla. Alueella voi tarpeen tullen lämmitellä nuotiopaikoilla ja lämpölamppujen alla ja baareista voi ostaa mm. kuumaa kaakaota.
Kaikki alueen bajamajat on lämmitetty ja suunniteltu erityisesti talvikäyttöön.
Harmaa Rinne on K18, ja koko alue on anniskelualuetta. Varaudu todistamaan ikäsi rannekkeenvaihdon yhteydessä. Alaikäiset eivät voi saapua tapahtumaan vanhempiensakaan seurassa.
Tottakai! Festivaalialueen ruokamyyjien kojuista löydät monipuolisesti tarjontaa isompaan ja pienempään nälkään. Baareista löytyy lämpimiä ja viileitä juomia. Valikoimasta löytyy sekä alkoholijuomia että alkoholittomia vaihtoehtoja.
Jos olet kiinnostunut olemaan ruokatoimijana festivaalilla, ota yhteyttä festivaalijohtajaan annakaisa.anttila@sunbornlive.fi.
Jos ryhmänne koko on vähintään 20 henkeä, on ryhmällä mahdollisuus saada opiskelijaryhmille tarjottu alennus festivaalilipuista. Tarkemmin voitte olla yhteydessä festivaalijohtajaan annakaisa.anttila@sunbornlive.fi.
Jos haluatte ostaa liput ja majoituksen Rukalta samassa paketissa yli 20 henkilölle / 5 huoneistoa tai enemmän, voitte olla yhteydessä Rukan myyntipalveluihin sähköpostitse myynti@ruka.fi.
Harmaan Rinteen akkreditointi on suljettu. Jos olet median edustaja, voit olla yhteydessä tapatuman tiedottaja Laura Mustajärveen sähköpostitse laura.mustajarvi@sunbornlive.fi.
Hyväksytyn akkreditoinnin noudon yhteydessä maksetaan pakollinen 15 euron hyväntekeväisyysmaksu, joka tänä vuonna ohjataan Kuusamossa toimivalle Yhteinen lounas -ruokajakelulle.
Harmaan Rinteen akkreditointipiste sijaitsee Rukan kylän rannekkeenvaihtopisteen yhteydessä. Rukan kylän rannekkeenvaihtopiste sijaitsee Rukapalveluiden aulassa, osoitteessa Rukankyläntie 13. Rukapalveluiden rannekkeenvaihtopisteeltä on matkaa Harmaan Rinteen sisäänkäynnille noin 200 metriä.
Rukan kylän rannekkeenvaihdon aukioloajat:
Torstai 27.3. klo 12–18
Perjantai 28.3. klo 12–22
Lauantai 29.3. klo 12–22
Harmaa Rinne after skin järjestää Sunborn Live.
Festivaalitoimisto
info@sunbornlive.fi
Sähköpostit ovat etunimi.sukunimi@sunbornlive.fi
Annakaisa Anttila
Festivaalijohtaja
0408467554
Pietu Sepponen
Promoottori
0445566113
Kasperi Kallio
Tuotantopäällikkö
0509132945
Laura Mustajärvi
Tiedottaja
0443051154
Elina Rapeli
Markkinointipäällikkö
0403360055
Piia Sarajuuri
Kumppanimyynti
0405084568
Henry Naiduwa Wadu
Tekninen tuotantopäällikkö
Heidi Anttonen
Artistituottaja
Anna Tarvainen
Visuaalinen tuottaja
Riina-Emilia Leppänen
Tuottaja (toimisto)
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
Copyright © 1836-2024 Hartwall Oy. All rights reserved.