arrow_upward

INFO

Arvot

Elämyksellisyys & hauskuus 

Maailma kaipaa hauskuutta ja hauskuus onkin Harmaan Rinteen tärkein tehtävä. Tehdään After Skistä Rukalla ilon juhla kaikille.  

Yhdenvertaisuus & turvallisuus

Me festivaalijärjestäjänä haluamme pitää huolen siitä, että jokaisella on turvallista juhliessaan Harmaa Rinne Festivalilla. Pidetään huolta itsestämme sekä toisistamme ja kunnioitetaan jokaista.

Paikallisuus 

Harmaa Rinne Festival juhlitaan Rukalla, Kuusamon ainutlaatuisissa maisemissa. Festivaalin tekemiseen kutsutaan mukaan myös Kuusamon alueen toimijat ja juhlimaan paikalliset ihmiset.

Nämä arvot ohjaavat Harmaa Rinne Festivalin tekemistä ja muuttuvat konkreettisiksi teoiksi festivaalin lähestyessä. Järjestäjän lisäksi arvot ovat myös muistutus yleisölle toivotusta festivaalikäyttäytymisestä.

Saapuminen Rukalle

Rukalle on helppo saapua julkisilla kulkuneuvoilla ja suosittelemmekin, että saavut alueelle hyödyntäen vähäpäästöisiä liikkumisen muotoja. Maata pitkin matkaamalla Rukalle pääsee ensin junateitse Ouluun, Rovaniemelle tai Kemijärvelle, josta matkaa jatketaan bussiyhteydellä tai omalla autolla Kuusamoon ja lopulta Rukalle. Omalla autolla matkustaessa suosithan kimppakyytejä.

Katso junaliikenteen aikataulut täältä.

Rukalle on myös mahdollista saapua lentäen ja esimerkiksi Finnair lentää Helsingistä Kuusamoon ympäri vuoden. Lentoaika on reilu tunti ja talvella on tarjolla useampia päivittäisiä lentoja. 

Lue lisää Rukalle saapumisesta Ruka.fi-sivuilta ja tutustu Protect Our Winters Finlandin kestävän matkustamisen tapoihin täältä.

Harmaa Rinne -festivaalibussit

Harmaa Rinne Festivalin meno-paluu -bussikuljetukset Oulusta ja Rovaniemeltä Rukalle ovat ennakkomyynnissä lippu.fi/harmaarinne -sivustolla hintaan 45,00 €. Huomioithan, että paluukyyti on sillä linjalla, jonka meno-paluu -matkan olet ostanut. Olkaa ajoissa paikalla!

AIKATAULUT JA REITIT:

Oulu:

Linja-autot Oulusta kohti Harmaa Rinne Festivalia lähtee torstaina sekä perjantaina. Linja-auton määränpää näytössä lukee Harmaa Rinne, joten löydät kyydin helposti. Olkaa ajoissa paikalla!

Torstai 21.3 - LINJA 1. TO-SU OULU-RUKA-OULU                         

19:00 Oulu lentoasema
n. 19:15 Oulu linja-autoasema
n. 20:20 Pudasjärvi ABC
n. 22:45 RukaVillage (Rukakyläntie 6) 
n. 22.55 MastonAitio (Rinnekyläntie 1)
n. 23.00 RukaValley (Bistrotie 2)  

Perjantai 22.3 - LINJA 2. PE-SU OULU-RUKA-OULU  

11:30 Oulu lentoasema
n. 11:45 Oulu linja-autoasema
n. 15:30 RukaVillage (Rukakyläntie 6) 
n. 15:40 MastonAitio (Rinnekyläntie 1) 
n. 15:45 RukaValley: (Bistrotie 2)  

Perjantai 22.3 – LINJA 3. PE-SU OULU-RUKA-OULU   

14:30 Oulu lentoasema
n. 14:45 Oulu linja-autoasema
n. 18:15 RukaVillage (Rukakyläntie 6)
n. 18:25 MastonAitio (Rinnekyläntie 1) 
n. 18:30 RukaValley: (Bistrotie 2) 

Jos majoituspaikka on RukaVillage, RukaSuites tai Aurinkorinne, pysähdyspaikka on RukaVillage. Jos majoituspaikka on MastonAitio, pysähdyspaikka on MastonAitio. Jos majoituspaikka on RukaValley, pysähdyspaikka on RukaValley.

Sunnuntai 24.3 - LINJAT 1,2,3.

11:30 RukaValley
11:35 MastonAitio 
11:40 RukaVillage 
15:20 Oulu linja-autoasema
15:45 Oulu lentoasema   

Rovaniemi:

Linja-autot Rovaniemieltä kohti Harmaa Rinne Festivalia lähtee torstaina sekä perjantaina. Linja-auton määränpää näytössä lukee Harmaa Rinne, joten löydät kyydin helposti. Olkaa ajoissa paikalla!     

Torstai 21.3 - LINJA 4. TO-SU ROVANIEMI-RUKA-ROVANIEMI

16:45 Rovaniemi linja-autoasema
17:00 Rovaniemi lentoasema (Odotetaan asiakkaat kyytiin)
n. 18:30 Kemijärvi LIDL 
n. klo 19:30 RukaVillage (Rukakyläntie 6)  
n. 19.35 MastonAitio (Rinnekyläntie 1)
n. 19:40 RukaValley (Bistrotie 2)      

Perjantai 22.3 - LINJA 5. PE-SU ROVANIEMI-RUKA-ROVANIEMI

12:20 Rovaniemi linja-autoasema
12:35 Rovaniemi lentoasema (Odotetaan asiakkaat kyytiin)
n. 15:00 RukaVillage (Rukakyläntie 6) 
n. 15:05 MastonAitio (Rinnekyläntie 1)
n. 15:10 RukaValley (Bistrotie 2)

Jos majoituspaikka on RukaVillage, RukaSuites tai Aurinkorinne, pysähdyspaikka on RukaVillage. Jos majoituspaikka on MastonAitio, pysähdyspaikka on MastonAitio. Jos majoituspaikka on RukaValley, pysähdyspaikka on RukaValley.                                         

Sunnuntai 24.3 – LINJAT 4. & 5.

11:00 RukaValley 
11:05 MastonAitio 
11:10 RukaVillage
13:45 Rovaniemi lentoasema
14:00 Rovaniemi linja-autoasema

Saapuminen Hiihtostadionille 

Harmaa Rinne Festival järjestetään Rukan Hiihtostadionilla, joka sijaitsee Rukan hiihtokeskuksessa. Rukan kylästä matkaa Hiihtostadionille on alle 500 metriä.

Autolle parkkipaikkoja ei ole tarjolla suoraan Hiihtostadionin festivaalialueen vieressä, mutta Rukan kylässä on maksullinen lämmitetty parkkihalli.

Saavutettavuus

Harmaa Rinne Festival järjestetään Rukan Hiihtostadionilla. Festivaali järjestetään talvella ja ulkotilassa. 


Esteetön kulkureitti Hiihtostadionille on Talvijärventieltä Hiihtostadionintietä pitkin. Festivaalialueen portin läheisyyteen on mahdollista saapua invataksilla tai omalla kuljetuksella. Tarkka pysähtymispaikka esteettömille kuljetuksille julkaistaan myöhemmin kun festivaalin kartta julkaistaan. Rukan kylästä ei ole suoraa esteetöntä kulkua Hiihtostadionille. 

Festivaalialue on lumista esiintymislavojen ja palveluiden alueella, joilla ei myös ole korkeuseroja. Huomioithan kuitenkin, että festivaalipäivien aikana lumenpintaan syntyy kulumista ja epätasaisuutta, joka voi vaikuttaa kulkemiseen alueella. VIP-alueet sijaitsevat rinteessä ja rinteen yläalueella ja kummallekin VIP-alueelle on esteetön kulkureitti. ORIGINAL VIP -lipun alue ei ole kokonaisuudessaan esteetön ja alue sijaitsee katsomoalueella, jonne kuljetaan portaita pitkin. 

Kahden suurimman lavan yhteydessä sijaitsee katsomokoroke, jolta pystyy seuraamaan kummankin lavan keikkoja. Festivaalialueella sijaitsee esteettömiä vessoja. 

Henkilökohtainen avustaja pääsee mukaan veloituksetta festivaalille. Avustaja pääsee myös mukaan veloituksetta VIP-alueelle VIP-lipun ostaneen asiakkaan seurassa. ORIGINAL GOLD VIP -lippuun kuuluva ruokailu on mahdollista hankkia erillisellä maksulla myös avustajalle ja se ei sisälly automaattisesti avustajan ilmaiseen pääsyyn VIP-alueelle. Mahdolliseen ruokailuun liittyen pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä info@sunbornlive.fi

Vastaamme mieluusti aihetta koskeviin tarkentaviin kysymyksiin info@sunbornlive.fi

Mitä muuta Rukalla voi tehdä?

Ruka on monipuolinen seikkailuloman kohde ympäri vuoden. Maaliskuun kimaltelevat keväthanget tarjoavat mahdollisuuden erilaisiin aktiviteetteihin aina laskettelusta, moottorikelkkailun kautta husky-ajeluun. Valitse mieluisesi ja tee Harmaa Rinne - viikonlopustasi vuoden kokonaisvaltaisin elämys!

Lue lisää ja ihastu: www.ruka.fi

Jatkot

Harmaa Rinne Festival valtaa hiihtostadionin lisäksi myös Rukan keskeisimmät yökerhot ja viikonlopun aikana Ravintola Pisteessä, Bar Ihkussa ja Ravintola Zonessa bailataan Harmaa Rinne -jatkojen merkeissä. Festivaalin jatkojen ohjelmisto ja liput tulevat myyntiin myöhemmin.

Usein kysytyt kysymykset

Missä festivaali järjestetään?

addremove

Festivaali järjestetään Rukan Hiihtostadionilla, joka sijaitsee Rukan hiihtokeskuksessa, 25 km Kuusamon keskustasta pohjoiseen. Festivaali järjestetään ulkoilmassa, joten varaudu säänmukaisella vaatetuksella.

Missä voin majoittua Rukalla?

addremove

Rukalla on paljon erilaisia majoitusvaihtoehtoja. Majoituspaketteja, jotka sisältävät majoituksen, hissilipun sekä kahden päivän festivaalilipun on myynnissä Rukan verkkokaupassa.

Ehdinkö festivaalin lisäksi mäkeen?

addremove

Ehdottomasti, festivaalialue avautuu klo 16.

Onko Harmaa Rinne Festival K18?

addremove

Kyllä, Harmaa Rinne Festival on K18, ja koko alue on anniskelualuetta. Varaudu todistamaan ikäsi rannekkeenvaihdon yhteydessä.

Onko festivaalilla ruokaa ja juomaa tarjolla?

addremove

Kyllä vain! Kerromme myöhemmin lisää tarkemmin festivaalin palveluista. Jos olet kiinnostunut olemaan esimerkiksi ruokatoimija festivaalilla, niin ole yhteydessä info@sunbornlive.fi.

Haluamme lähteä opiskelijaryhmällä Harmaa Rinne Festivalille - miten voimme ostaa ryhmänä liput ja majoitukset?

addremove

Jos ryhmänne koko on vähintään 20 henkeä, niin ryhmällä on mahdollisuus saada opiskelijaryhmille tarjottu alennus festivaalilipuista. Tarkemmin voitte olla yhteydessä festivaalitoimistoon info@sunbornlive.fi 

Jos haluatte ostaa liput ja majoituksen Rukalta samassa paketissa yli 20 henkilölle / 5 huoneistoa tai enemmän, niin voitte olla yhteydessä Rukan myyntipalveluihin sähköpostitse myynti@ruka.fi

Yhteystiedot

Harmaa Rinne Festivalin järjestää Sunborn Live. 

Festivaalitoimisto
info@sunbornlive.fi

Sähköpostit ovat etunimi.sukunimi@sunbornlive.fi 

Annakaisa Anttila 
Festivaalijohtaja 
0408467554

Pietu Sepponen
Promoottori
0445566113

Kasperi Kallio 
Tuotantopäällikkö 
0509132945

Cecilia Jokela 
Viestintäpäällikkö 
0445970610

Piia Sarajuuri 
Kumppanimyynti 
0405084568

Pääyhteistyökumppani

OLD-logo.svg

Kumppanit